Me olemme Kasvussa

Kasvussa on syntynyt kahden intohimoisen valmentajan yhteisestä palosta ihmisiä, kehittämistä ja yrittäjyyttä kohtaan.

Meidän missiomme on olla rakentamassa inhimillistä ja kestävää suomalaista työelämää.

Keskitymme yrityskulttuurin valmentamiseen, koska tiedämme hyvinvoivan ja yhteisöllisen organisaation muodostavan perustan tuloksellisuudelle ja pitkäaikaiselle menestykselle. Meille on tärkeää osallistaa koko organisaatio yhdessä kehittämiseen ja muutokseen.

Uskomme menestyksen syntyvän tiimitoiminnan, dialogin, yhdessä oppimisen ja yhteiskehittämisen kautta, jotka synnyttävät merkityksellisyyttä. Lähestymme organisaation kokonaisvaltaista kehittämistä yrityskulttuuristrategian näkökulmasta.

Yrityskulttuuri on kuin brändi, se rakentuu vaikka et systemaattisesti sitä hallinnoisi. Yrityskulttuurin heikkoudet voivat oirehtia muun muassa seuraavanlaisesti.

  • Heikko työntekijöiden sitoutuminen ja suuri vaihtuvuus
  • Kommunikaatio ja yhteistyöongelmat
  • Esihenkilötyön epätasalaatuisuus
  • Työntekijöiden sitouttaminen strategiaan ja tavoitteisiin
  • Alhainen työtyytyväisyys ja työilmapiiri
  • Suuri kilpailu työntekijöistä / työntekijäpula

Yrityskulttuuristrategia

Yrityskulttuuristrategioiden luominen on ydinosaamistamme. Saatte kulttuuristrategiastanne kaiken irti toteuttamalla kaikki siihen kuuluvat vaiheet aina nykyisen organisaatiokulttuurin tutkimuksesta ja analyysistä käytännön jatkuvaan valmennukseen.

Nykyisen yrityskulttuurin tutkimus ja analyysi

Tarjoamme perusteellisia kulttuuritutkimuksia ja analyyseja, jotka auttavat organisaatioita jaettuun ymmärrykseen nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja mahdollisista kehityskohdista. Tulokset puretaan sekä johtoryhmän että henkilöstön kanssa, jotta syntyy yhteinen ymmärrys organisaation nykytilasta.

Yrityskulttuuristrategia

Kun meillä on selkeä kuva yrityksen tai organisaation kulttuurin nykytilasta, luomme organisaation jäsenten toiveiden sekä nykytilan pohjalta yrityksen johdon kanssa yrityskulttuuristrategian. Valmis organisaation kulttuuristrategia avataan koko henkilöstölle, jotta mahdollistetaan yhteinen ymmärrys tulevasta.

Yrityskulttuuristrategia

Kulttuurin kehittämistyö & yhteiset käytänteet

Autamme jalkauttamaan kulttuuristrategiaa organisaation jokapäiväiseen arkeen miettimällä toimivia käytänteitä. Valmennamme ja sitoutamme niin yrityksen johtoa, esihenkilöitä, tiimivetäjiä kuin tekijöitä toteuttamaan muutosta organisaatiossaan.

Katso myös muut palvelumme

Arvomme


Aitous

Aitous on meille ydinperiaate – se ilmentää rehellistä, vilpitöntä ja avointa toimintaa sekä vuorovaikutusta.

Arvomme ohjaavat meitä kohti itseemme uskomista ja omien ajatustemme, tunteidemme ja näkemystemme avointa ilmaisua, ilman teeskentelyä tai keinotekoisuutta.

Aitous on peruskivi luottamukselle ja pitkäkestoisille suhteille, jotka ovat meille ensisijaisen tärkeitä.


Innostus

Innostus merkitsee meille intohimo ja myönteistä energiaa. Se motivoi meitä tarttumaan haasteisiin, tavoittelemaan mahdollisuuksia ja vaikuttamaan positiivisesti ympärillämme.

Innostus synnyttää luovuutta, kehitystä ja tavoitteiden saavuttamista, ja se välittyy myös ympärillämme oleviin ihmisiin.”


Ymmärrys

Ymmärrys on meille arvona syvällistä näkemystä, tulkintaa ja sisäistämistä.

Se ilmentää pyrkimystämme tutkia monia erilaisia näkökulmia, tilanteita ja ihmisten tarpeita, ymmärtäen niiden monimutkaisuutta ja syvempää merkitystä.

Ymmärrys koostuu dialogista, empatiasta ja viisaudesta, ja se toimii perustana rakentavalle vuorovaikutukselle, päätöksenteolle ja yhteisymmärrykselle

Meistä

Diili-Jussi

Jussi Haavisto

Yrityskulttuuriarkkitehti – yritysten kulttuurin ja tiimien toiminnan kehittäjä.

Tiimimestari® valmentaja, ydinosaaminen  tiimitoiminnan, dialogin, yhdessä oppimisen ja yhteiskehittämisen valmentaminen.

10 vuoden kokemus asiakkuuksien hoidosta ja johdosta. Usean vuoden kokemus esihenkilötyöstä ja tiimien sekä liiketoiminnan johtamisesta. Ollut osana kansainvälisen markkinointitoimiston johtoryhmää vastuualueenaan People & Culture.

Jussin löydät LinkedInistä

Noora Hyttinen

Yritysvalmentaja, toimitusjohtaja – yrityskulttuurin kehittäjä ja kasvun tukija.

Ydinosaaminen liiketoiminnan kehittämisen, dialogisuuden ja kompleksien kokonaisuuksien valmentaminen, oppivien organisaatioiden osallistava rakentaminen.

Monipuolinen kokemus tiimiorganisaatioiden valmentavasta johtamisesta, tiimiyrittäjyydestä sekä liiketoiminnan kehittämisestä.

Noora löytyy LinkedInistä

Lue ajatuksistamme yrityskulttuurista ja sen kehittämisestä